Tomi Kontio

Tomi Kontio on vuonna 1966 syntynyt kirjailija ja runoilija. Kontio kirjoittaa sekä lapsille että aikuisille. Hän eli koko lapsuutensa Itä-Helsingissä ja asuu siellä edelleen perheensä kanssa.

Tomi Kontion isä oli sirkustirehtööri 60–70-luvuilla suositussa Sirkuspapukaija-ohjelmassa. Kontio reissasi lapsena kaksoisveljensä Timon kanssa isän televisioryhmän kanssa ympäri Suomea. Lapsuutta varjosti isän alkoholismi.

Kotona ei luettu kirjoja, mutta nuori Tomi Kontio löysi itse kirjastosta seikkailu- ja jännityskirjoja. Teini-ikäisenä kirjallinen maku vaihtui venäläiseen klassiseen kirjallisuuteen ja tie vei Helsingin yliopiston kirjallisuustieteen laitokselle opiskelemaan. Kontio on kertonut päättäneensä jo viisi- kuusitoistavuotiaana kirjailijan urasta.

Kirjallisuustiede ei kuitenkaan ollut Kontiolle luontainen paikka ja opinnot vaihtuivat filosofiaan ja estetiikkaan. Vuonna 1993 julkaistu esikoisteos, runokokoelma Tanssisalitaivaan alla toi Kontiolle kiittävää palautetta ja kirjallisuuspalkintoja.

Suomen oma lähiökirjailija – ja paljon muuta

Nykyään Tomi Kontio asuu Myllypurossa vaimonsa ja lastensa kanssa. Lähes kaikissa hänestä kertovissa jutuissa mainostetaan kirjailijan itähelsinkiläisiä juuria. Kontio itse ei kuitenkaan ole hehkuttanut olevansa mikään katujen kasvatti, vaan ihmettelee monesti itsekin asuinpaikkansa herättämää kiinnostusta.

Kontio on muutakin kuin kirjailija. Hän on toiminut Metro-lehden kolumnistina ja avustanut Nuori Voima -lehteä. Kontio toimittaa Markku Kaskelan kanssa Kirjailija-lehteä.

Tomi Kontiolla on läheinen suhde musiikkiin. Hän on sanoittanut useita kappaleita Kelpo Pojat -yhtyeelle ja tehnyt yhteistyötä Tekijä Tuntematon -yhtyeen kanssa. Keikoilla Kontio lukee runojaan ja Tekijä Tuntematon soittaa taustalla. Yhtye säestää myös muita suomalaisia runoilijoita.

Palkittu kirjallinen tuotanto

Kontion kuuluisin teos on lasten- ja nuortenkirja Keväällä isä sai siivet (2000), joka sai ilmestymisvuotenaan Finlandia Junior -palkinnon. Teosta on kiitetty sen kielen taituruudesta ja kiinnostavasta tarinasta. Keväällä isä sai siivet kertoo kaksospojista, joiden isälle kasvaa siivet ja tämä katoaa taikamaailmaan Austraasiaan. Pojat joutuvat Huostolaan, jota johtaa pelottava Raakel Vastapöksy. Houstolassa pojat ryhtyvät suunnittelemaan pakoa tarumaailmaan.

Kirjaa on myös kehuttu sen maailmankuvasta, joka uskoo ihmisen kykyyn olla hyvä kaikista ominaisuuksistaan huolimatta. Keväällä isä sai siivet syntyi yhteistyönä kirjailijan lasten kanssa, kun he kertoivat toisilleen tarinoita.

Tomi Kontion runokokoelmia, joista viimeisimpänä on ilmestynyt Delta (2008), on kiitetty yhtä paljon kuin hänen lastenkirjojaan. Runoissa käytetään kieltä luovasti ja kauniisti. Delta käsittelee ikuisia teemoja: rakkautta, kuolemaa ja surua. Runot ovat lyhyitä ja yksinkertaisia, niiden kuvakielellä on sanottu olevan tilaa hengittää.

Kontio on kertonut, ettei ole oikein vieläkään oppinut olemaan ylistetty kirjailija. Hän oli valmistautunut kärsimään väärinymmärrettynä nerona ja elämään niukasti. Sen sijaan sekä kriitikot että lukijat ovat arvostaneet häntä alusta asti ja tuotantoa on käännetty useille kielille.

Viimeisin teos Viidakon kutsu (2009) on lastenkirja. Se kertoo 12-vuotiaista Almasta ja Aposta, jotka eksyvät viidakkoon Kainuussa. Teos on suomalaiselta kirjailijalta (tosin ei Kontiolta) suhteellisen harvinainen tuotos: pojille kirjoitettu seikkailufantasia.

Teokset:

  • Tanssisalitaivaan alla. Helsinki: Tammi, 1993
  • Säädyttömät. Helsinki: Tammi, 1994
  • Uumen. Helsinki: Tammi, 1995
  • Lukinkehrä. Helsinki: Tammi, 1996
  • Taivaan latvassa. Helsinki: Tammi, 1998
  • Keväällä isä sai siivet. Helsinki: Tammi, 2000
  • Hermokuume. Helsinki: Tammi, 2002
  • Austraasian viimeiset lapset. Helsinki: Tammi, 2002
  • Vaaksan päässä taivaasta. Helsinki: Teos, 2004
  • Maan veli. Helsinki: Tammi, 2005
  • Miten puhua miehelle. Helsinki: Kirjapaja, 2005
  • Lehmä, jonka kyljessä oli luukku. Helsinki: Teos, 2006
  • Kaskela, Markku & Kontio, Tomi (toim.): Kolmen kaupungin kainalossa. Helsinki: Kanneltalo, 2007
  • Huoneistossa on eläimiä ja muita kirjoituksia. Helsinki: Tammi, 2007
  • Delta. Helsinki: Teos, 2008
  • Viidakon kutsu. Helsinki: Tammi, 2009

Jätä kommentti.