Frans Eemil Sillanpää

Frans Emil Sillanpää

Frans Emil Sillanpää on syntynyt 1888 Hämeenkyrössä talollissukuun. 1900-luvun alkutaitteessa Frans aloitti poikkeuksellisen koulutiensä kansakoulusta, jonka jälkeen hän siirtyi opiskelemaan Tampereen silloiseen lyseoon. Sieltä hänen koulutaipaleensa jatkui Helsingin yliopistoon, jossa hän aloitti lääkärin opinnot. Lääkärin opintonsa hän keskeytti vuonna 1913 ilman tutkintoa. Rahapulan takia kirjailijan alku muutti takaisin kotiinsa Hämeenkyröön. Hän meni naimisiin saman kylän tytön kanssa kolme vuotta myöhemmin. Pari sai lapsia yhdessä 8.

1920-luku oli Sillanpäälle vaikeaa aikaa taloudellisista syistä. Rakennettu huvila lisäsi velkataakkaa huomattavasti ja lisäksi Sillanpään tuotanto tuntui hajoavan käsiin täysin. Tämä kokemus vei Sillanpään itsemurhan partaalle. Kriisiä helpotti muutto koko perheen voimin Helsinkiin. Vuonna 1939 Sillanpään vaimo kuoli keuhkokuumeeseen ja tämä murskasi Sillanpään. Samana vuonna Sillanpäälle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinnon romaanista Silja, nuorena nukkunut. Romahduksen johdosta hän joutui pakkohoitoon kahdeksi vuodeksi alkoholisoitumisen sekä hermojen menettämisen takia.

Hoidosta päästyään Sillanpää palasi julkisuuteen. Parrakas, kalottipäinen Taata onkin se kuva, jona monet ihmiset Sillanpään muistavat. Frans Emil Sillanpää kuoli Helsingissä 1964.

Sillanpää oli hyvin tuottoisa kirjailija. Hänen ensimmäinen romaaninsa oli Elämä ja aurinko, jonka avulla hän nousi kuuluisien kirjailijoiden joukkoon saman tien. Biologian opinnot olivat selvästi vaikuttaneet Sillanpäähän, sillä häntä tituleerataan useasti biologiseksi kansankuvaajaksi. Sillanpää kuvasi luontoa ja ihmistä, sekä ihmisten ajatuksia tavoilla jotka olivat moderneja ja rajoja rikkovia. Sillanpää oli elinaikanansa kiistelty kirjailija jo senkin vuoksi, että sotien aikana. hän ei asettunut kahtia jakautuneen kulttuuririntaman kummallekaan puolelle.

Sillanpää kuvasi mielellään luontoa ja maaseudun ihmisiä. Sillanpään kirjojen hahmot toimivat pitkälti viettiensä ja vaistojensa varassa ja nämä vaikuttivatkin heidän elämänkulkuihinsa huomattavasti.

Sillanpään teokset

  • Elämä ja aurinko, 1916
  • Ihmislapsia elämän saatossa, 1917
  • Hurskas kurjuus, 1919
  • Rakas isänmaani, 1919
  • Hiltu ja Ragnar, 1923
  • Enkelten suojatit, 1923
  • Omistani ja omilleni, 1924
  • Maan tasalta, 1924
  • Töllinmäki, 1925
  • Rippi, 1928
  • Jokisen Petterin mieliteot, 1928
  • Kiitos hetkistä, Herra…, 1930
  • Silja, nuorena nukkunut, 1931
  • Miehen tie, 1932
  • Kootut teokset I-XII, 1932–1950
  • Virran pohjalta, 1933
  • Ihmiset suviyössä, 1934
  • Viidestoista, 1936
  • Elokuu, 1941
  • Ihmiselon ihanuus ja kurjuus, 1945
  • Poika eli elämäänsä, 1953
  • Valitut teokset, 1954, 1969
  • Kerron ja kuvailen, 1955
  • Päivä korkeimmillaan, 1956
  • Ajatelmia ja luonnehdintoja, 1960
  • Novellit I-II, 1961
  • Piika ja muita kertomuksia, 1978
  • Taatan joulupakinoita, 1981
  • Taatan joulu, 1986
  • F. E. Sillanpään ajatuksia, 1988
  • Kootut teokset 1–8, 1988–1991

Jätä kommentti.