Arno Kotro

Arno Kotro on suomalainen kirjailija, runoilija, opettaja ja tv-juontaja. Hän on syntynyt Helsingissä 21. toukokuuta 1969. Kotro kirjoitti ylioppilaaksi Ressun lukiosta vuonna 1988 ja valmistui valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta 1999. Oppiaineina hän luki muun muassa psykologiaa, kasvatustiedettä, sosiologiaa, sosiaalipsykologiaa, viestintää, filosofiaa ja valtio-oppia. Arno Kotro työskentelee psykologian, filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajana helsinkiläisessä lukiossa. Hänen perheeseen kuuluu avopuolison lisäksi kaksi lasta.

Arno Kotron kirjallinen ura alkoi vuonna 1999, kun hän alkoi yhdessä Jaakko Lyytisen kanssa kirjoittaa kolumneja ja pakinoita Liisaleena – salanimellä. Artikkeleita julkaistiin Ylioppilaslehdessä ja sittemmin City – lehdessä. Liisaleenan kootut kolumnit on ilmestynyt myös kirjana Poikki ja pinoon (2003). Kotron aforismeja on julkaistu Ylioppilaslehdessä myös nimimerkillä A. Kasvo.

Arno Kotron esikoiskirja on vuonna 2003 ilmestynyt Sanovat sitä rakkaudeksi, jonka teemana on katkeraan eroon päätynyt rakkaustarina miehen näkökulmasta. Teos on jaettu erillisiksi runoiksi, mutta siitä rakentuu myös juonellinen kokonaisuus. Esikoisteosta on myyty yli 20 000 kappaletta. Jatko-osa Musta morsian ilmestyi vuonna 2005.

Kotron muita teoksia ovat muun muassa Jaakko Lyytisen kanssa kirjoitettu Hengaajan käsikirja (2004), aforismikirja Pysäytyskuvia (2004), Kotron ja Minerva Krohnin kirjeenvaihtokirja Suoraa ja koukkua (2005) sekä Iisa Strandin kanssa koottu, menestysreseptejä niin elämään kuin keittiöönkin antava Menestyksen reseptit (2007). Kotro on toiminut myös kolumnistina Metro – lehdessä vuosina 2004 – 2009 ja Anna – lehdessä vuodesta 2007 saakka. Lisäksi hän juontaa kasvatus- ja koulukysymyksiä käsittelevää Studio Kotro – keskusteluohjelmaa, jota esitetään YLE Teemalla.

Arno Kotro on saanut Suomen Kustannusyhdistyksen palkinnon vuoden myydyimmästä runokirjasta vuosina 2004 ja 2006. Esikoisteos Sanovat sitä rakkaudeksi oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas ja Olvi-palkintoehdokas. Kotro on ollut myös vuonna 2006 Ylen Hyväntahdonlähettiläs ja Raittiuden Ystävät ry:n Vuoden raittiusteko – tunnustuksen saaja. Kotro lopetti alkoholinkäytön 2005 ja on puhunut aiheesta laajasti julkisuudessa.

Teokset

  • Sanovat sitä rakkaudeksi. 2003.
  • Liisaleena (Arno Kotro ja Jaakko Lyytinen): Poikki ja pinoon: Kootut kolumnit. 2003.
  • Arno Kotro, Olli Hakala ja Marjaana Kopperi: Minä ja maailmankaikkeus. 2003.
  • Pysäytyskuvia. Kuvat: Sami Kulju. 2004.
  • Arno Kotro ja Jaakko Lyytinen: Hengaajan käsikirja. 2004.
  • Musta morsian. 2005.
  • Arno Kotro ja Minerva Krohn: Suoraa ja koukkua: Kirjeitä kaikesta. 2005.
  • Arno Kotro, Jukka Kangas, Arto Leivo ja Tommi Tukiainen (toim.): Yhdet vielä: Baarikärpäset kertovat. 2005.
  • Arno Kotro ja Hannu T. Sepponen (toim.): Mies vailla tasa-arvoa. 2007.
  • Iisa Strand ja Arno Kotro (toim.): Menestyksen reseptit. 2007.
  • Ilman sinun rakkauttasi. Yhteislaitos teoksista Sanovat sitä rakkaudeksi ja Musta morsian. 2007.
  • Hyvän elämän sanat (toim.). Kuvittanut Jarkko Martikainen. 2008.

Jätä kommentti.