Ville Kaarnakari: Operaatio Chevalier

Luen paljon, mutta olen aina suhtautunut joltisellakin epäluulolla kirjoihin, joiden sivumäärä ylittää viidensadan. Toistoa, toistoa ja toistoa. Erämaan pituisia ja levyisiä sivuja. Kauheaa.

Nuhjaamista omassa nöyhtäisessä napakuopassa, lillukan varsien erittelyä, joutavaa pähkäilyä á la Kjell Westö ja kymmenkunta muuta Helsingin Sanomien esille nostamaa ja esillä pitämää kellokasta ja televisiopelleä. Aina samat kokosivun naamat vuodesta toiseen, suoltavat ne kansien väliin mitä hyvänsä.

Kiitos ei. Kertalukemat, joskus uudetkin yritykset ovat riittäneet. Kun ei kolahda niin ei. Valitan.

Ville Kaarnakarin uusin, Operaatio Chevalier on 531 sivua. Kirjailija ja kustantaja ovat olleet ovelia. Tekstin fontti on iso, sivu vaihtuu taajaan, lukija etenee, kääntää sivua ja saavuttaa uuden ulottuvuuden. Siinä on mukana käytännön psykologiaa. Iskevää dialogia teoksessa on runsaasti. Kappaleet ovat lyhyitä, lukija nauttii. Homma etenee.

Huippujännittävän juonen kehittely lähtee liikkeelle Päämajan vastavakoilun Turun aluetoimistosta ja etenee panssarilaiva Ilmarisen, Pispalan kovien kommunistien, Helsingin Pursimiehenkadun ullakoiden, Liedon kunnanlääkärin vastaanoton, Mikkelin Päämajan, kaukopartio-osasto Martinan, NKVD:n Moskovan erityisoperaatioiden pääosaston, Virolahden Salpa-aseman ja Laatokan ”elämäntien” kautta Imatran valtionhotellin ja Kaukopään tehtaiden ankariin taisteluihin, joissa veri roiskuu, eikä armoa anneta.

Asialla on vuoden 1918 jälkimainingeissa syntynyt kostajaryhmä Kostaja, jota johtaa Terijoen ikiaikojen kiihkokommunisti Heikki Kaljunen. Suomalainen vastavakoilu on terrori-iskujen ja muiden kummallisten tapahtumien pyörteissä pitkään pihalla, mutta sitkeällä työllä palaset alkavat asettua paikoilleen.

Mannerheim pitää tietysti murhata, ja siinä sivussa ylipäällikön syntymäpäiville tullut Hitler. Päämajan osasto Honkasella ja Martinan osasto Korhosella on kuitenkin muuta mielessä. Tosi tiukoille menee, aivan kirjan viimeisille sivuille, ja vielä silloinkin ollaan hetki pihalla.

Ville Kaarnakarin nostan, koska tahansa Ilkka Remeksen kategoriaan. Faktaa on teoksessa mukana runsaasti, ja fiktiota…no, lukija päätelköön. Huhtiniemikin vilahtaa palapelin osasena. Faktojen osalta Kaarnakari on tehnyt mittavan perustyön. Hänen täytyy tietää henkilöt, jotka tietävät. Kirjan lukuisat roolihenkilöt esiintyvät omilla nimillään, jopa kommunistijohtaja Kaljunen.

”Toden tuntuisesti ja vetävästi kirjoitettu veijaritarina. Kirjaa ei jätä käsistään. Henkilöitä on paljon, miljöitä runsaasti, mutta rakenne pitää, ja teos pysyy hyvin lukijan hanskassa.”

Tämä on vaimon vilpitön kommentti. Hän lukee vielä enemmän kuin minä, myös nykysuuntauksen mukaisia traagisia kasvukertomuksia. Mitäpä tuohon muuta. Naisetkin lukevat Kaarnakaria.

Jos kustantaja Tammen päälliköt ja kustannustoimittajat ymmärtäisivät ylipäätään edes pikkuruisen verran, siis muutakin kuin Leena Lehtolaisen pääsyä Glorian sivuille, he tekisivät kaikkensa, jotta heidän uusi sotakirjailijansa nousee vähintään Remes-luokkaan, ja uskottavampana kuin Remes konsanaan.

Ville Kaarnakari: Operaatio Chevalier. 531 s. Tammi, 2011.

Jätä kommentti.