Kari Hotakainen: Jumalan sana

Uusin Hotakaisen hieno kirja on kuin James Joycen Odysseus, se on yhden päivän kuvaus. Odysseia, kohtalon vuorokausi, jossa tapahtuu paljon. Perinteisen tarinan lajityypille yhteistä on muutenkin; palvelija-herra kuvio, kulkuneuvo (hotakaisen mieltymys autoihin, tällä kertaa Jaguar), isältä pojalle perimä niin hyvässä kuin pahassakin.Ja musiikki, tässä Bob Dylan. Tarina on kertomus edellisen sukupolven vaikutuksesta nykyaikaan, jota tämä sukupolvi ei hallitse, epätoivoista tv-haastatteluun suostumista ja viimeisen oljenkorjen hukkaamista myöten.

Kirja liikkuu ajassa, tässä hetkessä, Steve Jobsia palvova täysi sali on saanut profeetan joka pian kuolee. Kukaan ei kiinnostu itse kuolemasta vaan siitä miten tulevien uutta ölupaavien tuotteiden käy.

Verkkoon sotkeutuneita, tahtonsa menettäneitä on yhä enemmän “joka verkkoon sotkeutuu se tunteensa menettää. Tunteet ovat pelissä. Peli on tunnetta. Pelissä on maailma. Maailma on peli.”

Kaikki on ohi, kaikki on auki.

Yksi kommentti “Kari Hotakainen: Jumalan sana”

  1. Pekka Mäkelä kommentoi:

    Suurehkoin odotuksin tartuin Kari-sedän uusimpaan. Olihan edellinen, Ihmisen osa, yksi tämän vuosituhannen parhaita kotimaisia. Nimenomaan tämän hetken kuvaajana Hotsku on näyttänyt taitonsa monesti.
    Toki tässä ajassa liikkuu Jumalan sanakin. Jopa aina muodikkaana yhden päivän tarinana. Peruskuvio on jo monesta mediasta tuttu (K H osaa markkinoinnin). Investointipankkiiri Jukka Hopeaniemi matkaa autokyydillä läpi Suomen( ei Juhani) ehtiäkseen television aamulähetykseen. Saariselältä Pasilaan Jaguaria kuljettaa oman firman, Konsernin, eläköitynyt kahden sukupolven luottokuski Armas. Lentää ei voi, kiitos tuhkapilven. Lukijan etu, lentomatkasta ei saisi irti kuin novellin tai runon.
    Nyt on toimitusjohtajalla aikaa ajatella, muistella ja jaaritella. Sekä kuunnella mitä isävainaa, vanhan polven teollisuusmies on sanellut kaseteille poikansa ohjeeksi ja avuksi
    Jonniinmoista rinnastusta tai vastakkainasettelua talouselämän sukupolvien välillä K H kai tavoittelee. Edellinen polvi teki kauppaa Kekkosen avulla, ujuttautui viinan voimalla päättäviin pöytiin ja pöytien alle. Eikä kenenkään idänkauppatavara ollut R-kioskia pienempää. Kunnon kamaa, rautaa ja betonia. Toki tätä idänkaupan etikettiä on kaunokirjallisuus käsitellyt ennenkin. Lasse Lehtisestä alkaen ja puhumattakaan alalla olleiden muistelmista. Joten sillä rintamalla Hotsku ei tuo mitään uutta esiin. Korkeintaan korostetun perseennuolemisen.
    Nyt bisnes on vain bittejä ruudulla, numeroita näytössä, ja potin korjaa se joka herkimmin haistaa miten ajan jumala, markkinavoima, reagoi.
    Jumalansanaa saattavat toki olla myös Jukka Hopeaniemen luonnokset pitämättömään puheeseen Davosiin, Markkinavoimien maailmankonfrenssiin. Jotennii niin nallewaalruusmaista jäpinää, miedosti karrikoituna.
    Mediakin saa osansa kirjoittajan aikalaiskritiikistä. Erityisesti taloustoimittajat, nuo julkkisjohtajan fanikuvan kiilloittajat vailla laajaa näkemystä ja kokonaiskuvaa. Ja tietennii aamuteevee. Jonka juontajat ja tuottajat kasvattavat studion kelmeässä valossa yhä uusia narsistisia yleisjulkkiksia. Joiden julkisuuden alkuperäistä syytä ei kukaan enää muista.
    Kun tarkasti yksityisyyttään varjellut Jukka Hopeaniemi lopulta lupautuu suoraan aamuohjelmaan niin eihän se hyvin voi mennä. Työ- ja talouskeskeinen ihminen repeää tavalliseksi kansalaiseksi, sanoo mitä ajattelee ja loppu on taloushistoriaa. Noin lyhyesti sanottuna.
    Jotenkin tästä vain jäi hieman pettynyt olo. En oikein tiedä mitä odotin. Jotain iskevämpää, hiotumpaa, olennaiseen pitäytyvää. Nyt Hotakainen hortoilee unen ja valveen rajoilla leperrellen ja jaaritellen. Valitettavasti.
    Toki hänen kielensä iskee välillä kuin pallosalama luoden uusia merkityksiä. Valitettavan harvoin vain.

Jätä kommentti.