Jari Tervo: Layla

Kotimaan historiaa kahlanneiden suurmiesteosten jälkeen Tervo yllättää. Nyt ollaan ajassa niin jotta hirvittää. Ja kuljetaan muuallakin kuin armaan isänmaamme lähihistoriassa kaikenmaailman myyrineen ja lahnasineen.
Tervo tunnustautuu ja osoittautuu feministiksi, jopa enemmän kuin hänen hirmuisuutensa itte Lenita. Sananahan feminismi tai -nisti on kokenut rapautumisen ja inflaation, kun sillä kukin tarkoittaa milloin mitäkin.Tervon feminismi on naisten oikeuksien puolustamista ja siihen hän käyttää kaiken luovuutensa. Eikä se ole vähän.
Kirjan nimihenkilö Layla on kihlattu serkulleen jo kehdossa, kurditavan mukaan. Tervo, kuten muutkin asian tuntijat tekee selvän eron heimon tai klaanin perinnetapojen ja islamin välillä. Tavat voivat olla paljon Koraania vanhempia. Ja julmempia.
Layla tuottaa suuren häpeän aviomiehelleen, kun hääyönä lakana ei vereydy. Tämmöinen solvaus ei ole hyvitettävissä muulla kuin hengen lähdöllä. Pakoonhan siitä on pötkittävä, kun yksi veljistä uhmaa perheen patriarkkaa ja auttaa, henkensä kaupalla siinäkin toimien.
Vaaroja riittää, kun Laylan pako ensin Kreikkaan ja sitten Saksan kautta Suomeen, tuohon kirjailija Grigori Petrovin Valkoliljojen maahan, etenee. Myyttinen, mutta olemassaoleva liki satavuotias kuvaus venäläisestä Suomesta on syy, miksi Laylan tie kulkee Euroopan kauimpaan ääreen, siis Turkista katsottuna. Merimatka Kreikkaan antaa oivan kuvan välimerellisestä purjehduskulttuurista. Josta toki saimme viikolla muitakin näytteitä. Valitettavasti. Matkaseuraksi osuu orpotyttö Tamara, jonka realistinen maailmankuva ja nopea toiminta pelastavat Laylan monesti.
Tervon kerronta vaihtaa näkökulmaa taajaan ja perustellusti. Kruununhaassa pyörittää bordellia bisneksissään tärviölle mennyt kauppatieteen maisteri Armonlahti. Töissä hänellä on alkoholisoitunut ex-teekkari Helena, jolla ei ole muuta tavoitetta kuin saada huostaanotettu lapsensa takaisin, keinoista välittämättä. Tänne Laylakin päätyy. Kannoillaan murhanhaluinen isä ja veli, jolla on omakin sapeli ojassa tässä katastrofissa.
Kuvioissa pyörii myös maaninen filosofian opiskelija Mika Jaussi, jolle todellisuus on liikaa. Eräänlainen köyhän maan breiviikki, reppana mutta valitettavan agressiivinen.
Juonesta ei paljoa enempää, ettei lukuilonne kärsi.
Tervon kieli on yhtä napakkaa kuin aina. Joku lukija saattaa ärtyä, kun kaikkia kurdinkielisiä sanoja, kuten ruokien nimiä, ei ole suometettu. Väriä kerrontaan, toki, ja tuskin niille kaikille keitoksille edes on kotokielistä vastiketta. Suomalaisen järjestelmän omituisuudet ruoditaan ulkopuolisen silmin, välillä viiltäen, toisinaan hauskasti. “Jumalan on korvannut rukous Kela korvaa.” Eikä kurdien kunnia – eli häpeämurha ole tuntematon suomalaisillekaan, sitä ei vaan nimitetä niin. Iltapäivälehdet vetää lööppiä hyvän perheen shokkitragediasta, kun suomimies pistää perheensä päiviltä.
Tervon henkilöt elävät, vaikka vain viuhahtaisivat sivuroolissa. On sitten kyseessä sokea turkkilainen kenraali, suuri rasvapainin ystävä ja jalkapallon vihollinen. Tai saksalainen Her Doctor asianajaja, joka käyttää maahanmuuttajia sumeilematta hyväksi. Kuitenkaan Tervon hahmot eivät ole joko mustia tai valkoisia, hyviä tai pahoja, eivätkä edes harmaita. Vaan vivahteikkaita ihmisiä. Jopa bordellibisneksen käynnistäjä isänrakkaudessaan. Kadehdittava taito kirjoittajalta.
Juonen käänteissä vanha kettu eksyttää jäljiltä kokeneenkin lukijan, joka huomaa äimistelevänsä todellisen syyllisen ja liikkeelle panevan voiman henkilöyttä, kun sen lopulta oivaltaa. Jännittävyytensä vuoksi tätä voisi leimata dekkariksikin, mutta muut ansiot ovat vielä suuremmat ja nostavat Tervon uutuuden kauden kärkikirjaksi.
Suosittelen lämpimästi, vaikka aihe on hyytävä.

Jätä kommentti.