Heikki Turunen

Heikki Turunen on suomalainen kirjailija, jonka kuuluisimmat teokset ovat 1970-luvulla ilmestyneet Simpauttaja, Joensuun Elli ja Kivenpyörittäjän kylä. Turunen on palannut viime vuosina kriitikoiden suosioon teoksillaan Yö kevään kuun (2005) ja Hämärätunnin tarinoita (2010).

Heikki Turunen asuu Joensuussa puolisonsa Seija Tuonosen kanssa. Pariskunnalla on kolmikymppinen poika Janne. Turunen jäi vuonna 2009 valtion taiteilijaeläkkeelle, mutta kirjoittaminen jatkuu, sillä Turusen mukaan eläke ei riitä elämiseen.

Turunen syntyi Pielisjärvellä 9.12.1945. Lapsuus kyläyhteisössä oli rankka. Sodan jälkeen rakennustöihin joutuivat osallistumaan perheen kaikki kuusi lasta. Turunen on itse kertonut lapsuutensa kasvavalla maaseudulla tehneen hänestä ikuisen maalaisromantikon. Kaipuu menneeseen on välillä kova ja nykyaikaan tuntuu olevan vaikea sopeutua. Tämä näkyy myös Turusen viimeisimmissä teoksissa.

Heikki Turunen kävi kansakoulun maatöiden ohella Pielisjärvellä. Nuori mies pääsi 19–vuotiaana Lieksaan paikallislehden toimittajaksi. Sittemmin Turunen työskenteli toimittajana ja toimitussihteerinä Karjalan Maa -lehdessä vuoteen 1974 asti, jolloin hän siirtyi vapaaksi kirjailijaksi.

Uran alkuvaiheen klassikkotyöt

Turunen on kirjoittanut 20 romaania ja runoteoksen. Romaaneista kolme ensimmäistä ja kolme viimeisintä ovat olleet erityisen suosittuja.

Läpimurto tapahtui heti esikoisromaanilla Simpauttaja (1973), joka arvioitiin ilmestymisvuotensa parhaaksi esikoisteokseksi. Teos on käännetty ruotsiksi ja siitä tehtiin elokuva vuonna 1975. Helsingin Sanomien lukijat äänestivät Simpauttajalle arvonimen ”Esikoisten esikoinen” vuonna 1999.

Tarinan päähenkilö on Imppa Ryynänen, nuori maalaispoika, jonka isä heittää maatalosta epäoikeudenmukaisesti ulos. Imppa pääsee kylän suurimpaan taloon tekemään salaojia. Taloon saapuu salaperäinen, valehteleva työmies nimeltä Simpauttaja.

Simpauttaja päätyy viettämään yön varatun naisen kanssa, ja huhu lähtee kiertämään kylää. Monien vaiheiden ja välienselvittelyjen jälkeen syyt saa niskoilleen Imppa Ryynäsen mielenterveysongelmainen veli Otto. Simpauttaja kertookin pohjimmiltaan Rene Girardin yhteiskuntafilosofiasta: pysyäkseen koossa yhteiskunta tarvitsee syntipukin, jota syyttää ja johon kohdistaa väkivaltaa.

Toisesta romaanista Joensuun Elli (1974)tehtiin elokuva vuonna 2004.

Kolmannesta romaanista Kivenpyörittäjän kylä (1976) tehty elokuva oli suurmenestys. Sen ohjasi Markku Pölönen vuonna 1994. Elokuva voitti vuonna 1996 kolme Jussi-palkintoa. Myös kirja on palkittu valtion kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1976. Teos on käännetty norjaksi.

Kivenpyörittäjän kylä kertoo pienen kylän viimeisistä hetkistä ennen maailman muuttumista rakennemuutoksen myötä. Teos on Turuselle tyypillinen maaseutuyhteisön kuvaus.

Teoksen päähenkilö Pekka saapuu Ruotsista kotikyläänsä juhlimaan häitä, vaikka Pekan oma avioliitto on solmussa. Häät kestävät vuorokauden ja aikaan mahtuu koko ihmiselon kauneus ja surkeus. Maaseudun kuvaus on keskeisessä osassa.

Viime vuosien uusi nousu

Vaikka Heikki Turunen on tehnyt uransa aikana runsaasti loistavia teoksia, hän on kerännyt enenevästi kiitosta vuonna 2005 ilmestyneen Yö kevään kuun jälkeen. Viimeisintä teosta Hämärätunnin tarinoita on kehuttu yksimielisesti.

Hämärätunnin tarinoita on kirja, jossa kehyskertomukseen upotettu yhdeksän lyhyempää tarinaa. Teos kertoo Turusen lapsuuden tarinoita alter egon äänellä. Tuolloin maalla kokoonnuttiin tupaan tarinoimaan, kun aurinko oli laskemassa ja hämärsi, mutta öljylamppuun ei vielä raaskittu sytyttää tulta.

Helsingin Sanomissa Matti Mäkelä tulkitsee, että kirjailijan loisto johtuu siitä, ettei tämä enää kamppaile nostalgiaromantiikkaa vastaan, vaan avoimesti muistelee kaiholla menneitä päiviä.

Teoksessa on joitakin elämän suuria kysymyksiä käsitteleviä, syvällisiä tarinoita. Osa taas on puhtaan liikuttavia, naurattavia ja itkettäviä kuvauksia ihmisluonteesta. Sekaan mahtuu vielä hieman vähemmän sävähdyttäviä kauhutarinoita.

Tämän, kuten Turusen kaikkien muidenkin kirjojen voi sanoa kuvaavan sodan jälkeen maalla kasvanutta sukupolvea ja maaltamuuton ongelmia.

Heikki Turusen tuotannosta ja elämästä on tekeillä teos, jota Eija Komu kirjoittaa Suomen Kulttuurirahaston apurahalla.

Tuotanto:

Simpauttaja, 1973
Joensuun Elli, 1974
Kivenpyörittäjän kylä, 1976
Hupeli, 1978
Soakkunoita susirajalta, 1979
Kolmen hevosen mies, 1981
Punahongan hehku, 1982
Mustarinnan lapset, 1985
Maan veri, 1987
Turusen pyssystä, 1988
Maalainen, 1994
Hojo, hojo, 1995
Seitsemän kurvin suora, 1998
Kaikkitietävän tasavalta, 2000
Orpopojan valssi, 2003
Hongan tarina, 2005
Yö kevään kuun, 2005
Pohjoinen ulottuvuus, 2007
Tulilintu. Nuoruutemme kronikka, 2009
Hämärätunnin tarinoita, 2010

Runoteokset:
Karhunpäinen metsänvartija, 1992

3 kommenttia “Heikki Turunen”

  1. Reijo Riionheimo kommentoi:

    Luin kirjailija Heikki Turusen kirjan “Seitsemän kurvin suora” ja toivoisin kirjan saavan jatkoa TV-teatterina. Kertomuksen voisi pilkkoa vaikkapa useampi osaiseksi jatkokertomukseksi
    suuremmin lyhentelemättä teosta.
    Teksti lukijaansa ja teatterikappaleena katsojaansa vahvasti “koukuttavana”.
    Itse Pohjois-Karjalasta, Lieksasta lähteneenä viehätyin suures-
    ti tarinasta ja Heikki T:n kieliasusta, joka hyvin kuvaa paikallis-
    ten asukkaiden kieltä ja sanontoja.
    Uskoisin, että hyvä käsikirjoittaja ja Markku Pölösen ohjaustyö tekisi tästä teoksesta TV-teatterin helmen.
    Jään odottamaan toiveeni toteutumista!

  2. eeva suonvieri kommentoi:

    Haluan Heikkiä vieläkin kiittää kirjasta Seitsemän kurvin suora.Elämäni hirveimpänä aikana viime kesänä sen sivut pelastivat minut,naurattivat,kun joku olisi tilanteessani köyttä rasvannut. Kirja vei minut matkaansa niin,että sain hetken huilin,ja jaksoin taas,Kiitos.

  3. Maaret kommentoi:

    Mutta hei! kirja Jumalan piika 2002 puuttuu oheisesta kirjaluettelosta? Minulla on nuo kaikki Turusen kirjat ja luen pääasiassa Päätalon ( on kaikki kirjat, harvinaisempia myöten)sekä Turusen tuotantoa 🙂

Jätä kommentti.