Håkan Nesser: Sukujuhlat

Nesser on päästänyt ikivaari Van Veeterenin lopullisesti eläkkeelle pölyiseen antikvariaattiinsa nuuskimaan klassikoita. Vaan ei Håkan-sedän läppäri ole tiltannut. Uutena hahmona hän marssittaa rikoskentälle konstaapeli Gunnar Barbarottin. Viisi vuotta Tammessa pähkäiltiin, jotta viitsiskö käännättää. Lopulta pistivät Villan töihin ja yli viisisataa sivua jännitysproosaa päätyi kansien väliin suomeksikin.

Barbarotti sai sukunimensä italialaiselta, sittemmin häipyneeltä isältään. Jäljelle ei kuitenkaan jäänyt niin tyypillinen juoppo kompleksi- ja traumakokoelma, vaan harvinaisen tavallinen ja selväpäinen poliisi. Liki aikuisen tyttären huoltaja, kun vaimo lähti lätkimään pienempien lasten kanssa. Semmosta sattuu. Vuosikausia Barbarotti on pelannut omaa taulukkolaskelmaansa pisteytyksineen jumalan olemassaolosta. Rukouksiin tuleva vastine pitää olemassaolosaldon hetkittäin positiivisena.

Van Veeterenin seikkailuitten tapahtumapaikkaa eikä aikaa ei koskaan kerrota. Siinä Barbarotti poikkeaa, että Ruotsissa ollaan, tosin keksityssä Kymlingen kaupungissa ja nykyajassa.

Asiaan. Kirjan alussa eläköitynyt käsityönopettajatar mietti, jotta tappasko ukkonsa vai ittensä. Vai pitäskö ensin äijälle ja tyttärelle yhteset 105-vuotissynttärit. No, sukujuhlat pidetään ja huonostihan siinä käy. Vanhanrouvan poika ja tyttärenpoika katoavat kemujen edetessä jälkeäkään jättämättä. Robert-poika on ennenkin tuottanut harmia holtittomalla itsensä ja elämän etsinnällä, mutta synttärisyksyinen totaalitörppöily eräänlaisessa robinson-bb-saariohjelmassa mustaa koko suvun nimen. Joten vanhalla herralla ei ole edes kiire samana päivänä poliisia hälytellä kun pikkujulkkis häipyy.

Menee talvi, menee kevät eikä mitään selviä. Rakenna tästä nyt rikosromaani. Sukujuhlat onkin jotain aivan muuta. Ennenkaikkea syvällemenevää ihmiskuvausta. Eri näkökulmista perheen jäsenet kertovat miten heistä tuli semmoisia kuin ovat. Kaikentietävä ja kontrolloiva vanhaherra, myös eläkkeelle jäänyt opettaja. Esikoistytär Ebba, priimusoppilas, ylisuorittaja, jolle pojan katoaminen on lopulta liikaa. Ebban puoliso, osuuskaupan hoitaja Leif on maanläheinen käytännön mies, joka jaksaa kun on pakko. Valittujen palojen filosofialla ja osuuskauppa-aatteen voimalla. Ebban ja Leiffin Henrik-poika on juuri aloittanut yliopisto-opiskelut ja hämmentyy täysin löydettyään itsestään uusia ulottuvuuksia. Varmuuden saavuttaminen käy kohtalokkaaksi.

Vanhanparin Kristina-tytär on ehkä eniten hukassa elämänsä kanssa. Avioliitto huomattavasti iäkkäämmän tv-pomon kanssa tuntuu häkiltä eikä parivuotias Kelvin paljoa valoa tuo. Poika, joka sanoo vain “Pittu” on voimia vievä kasvatettava.

Valheiden verkko, koston kierre, alistaminen ja salailu. Siinä muuri johon Barbarotti lyö päätään pitkään. Tietennii kaikki lopulta selviää ennemmin sattuman kuin modernin tekniikan avulla. Siinä mielessä mukavan vanhanaikainen kirja. Vauhtia ja vaarallisia tilanteta janoavaa tämä kirja ei virvoita. Mutta onhan meillä aina Remes. Ei Matti.

Uutta on Nesserin aiemmin olemattoman huumoripuolen vahvistuminen. Sarkastiset sivallukset ajan ilmiöistä iskevät kuin pysäköinninvalvoja. Armotta ja varoittamata. Esimerkiksi aivan pokkana kerrottu tieto, että Tukholmassa kahdeksan psykiatria ja psykologia työllistyy pelkästään kuntouttamalla tositeevee-ohjelmista pudonneita törppöjö takaisin ihmisiksi. Ihmisten, sään, paikkojen ja ruokien kuvaajana Nesser kohoaa uusiin korkeuksiin. Vaikken välttämättä ihramakkaraa halua maistaa.

Rohkenen suositella, jos takaa-ajot ja tappelut eivät ole mielestäsi tärkeintä kirjallisuudessa.

Jätä kommentti.