Arkisto ‘Antti Tuuri’ aiheena

  • Antti Tuuri: Ikitie

    Maanantai, Helmikuu 20, 2012

    Tuurin Jussi Ketola-sarjan kolmas osa hyppää sisällissodan jälkimainingeista suoraa kuohuvalle 30-luvulle. Aikaan, jolloin Lapuan Laki meni Suomen lain yli ja ohi, oikealta. Aiemmissa Ketola-kirjoissa Jussi käy Ameriikan maalla kaivostöissä ja pilvenpiirtäjiä rakentamassa (Taivaanraapija) saaden samalla Kurikan Matilta teosofis-sosialistisia vaikutteita. Vakaa ja vankka aate pitää miehen irti aseista ja Tampereen valtauksessa 1918 hän ajeleekin ruumiskuormia (Kylmien […]

  • Antti Tuuri – pohjanmaan kuvaaja

    Tiistai, Marraskuu 24, 2009

    Antti Tuuri syntyi 1.10.1945 Pohjanmaalla, Kauhavalla. Yhteiskoulun jälkeen Antti Tuuri suuntasi Teknilliseen korkeakouluun ja valmistui graafisen alan diplomi-insinööriksi vuonna 1972. Opiskeluaikoinaan Tuuri työskenteli Saksassa ja tänä aikana hän kiinnostui kovasti saksalaisesta elämästä ja kulttuurista. Tuuri aloitti kirjoittamisen jo kouluaikoina. Hänen ensimmäisiä kirjoituksia löytyy Äpy-nimisestä lehdestä. Antti Tuuri toimi alussa vain osa-aikaisena kirjailijana, mutta vuonna 1983 […]