Åke Edwardson: Joudu jo sieluni

Vastakäännetty (LIKE 2011) Edwardson on julkaistu jo 1996, mutta kirjoittajan taitoa kuvastaa sen ajankohtaisuus juuri nyt.

Kyseessä on toinen Jonathan Wide-kirja. Entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä, seikkailee ja sekoilee Göteborgin hyisessä syksyssä aivan kuten myöhemmin painokoneen tavannut komisario Winterkin, joka teki kirjoittajasta ellei maailman- niin ainakin skandinaavisen kuuluisuuden.

Tässä teoksessa Åke-setä kuljettaa rinnakkain kahta eri rikosjuttua. Useampaan uhriin kohdistuvassa maahanmuuttajien liikkeet ja ravintolat joutuvat rasististen hyökkäysten kohteeksi. Pitzeriat palavat, myymälät tuhotaan eikä ihmisetkään säily vammoitta.

Rinnalla kulkevassa murhasarjassa uhrit silvotaan toistuvasti eikä kohteilla tunnu olevan mitään yhteyttä toisiinsa. Samanaikaisesti puistoissa ja siltojen alla hiippailee tuntematon, joka peittelee kodittomia ja pultsareita samanlaisiin huopiin kuin murhattuja.

Itsensä poliisilaitokselta ulkoistanut ja yksityistänyt Wide ryhtyy auttamaan entisiä työtovereita, koska yksi sarjamurhaajan uhri tuntuu lievästi tutulta. Eikä niitä bisneskeikkojakaan ole jonoksi asti. Ex-vaimo urputtaa Jonathanille oikeisiin töihin menemisen tärkeyttä, jotta lapsien tapaaminen olisi helpompi aikatauluttaa ja elatusmaksut varmat. Käyhän Wide tutustumassa tavaratalon turvapäällikön työhön, muttei homma oikein saletisti natsaa.

Sarjamurhaketju alkaa hiljalleen kirkastua, kun Wide ymmärtää mennä ajassa kylliksi taaksepäin. Suloisen pikkukaupunkilapsuuden kesiin ja kesäsiirtolaan. Paljon aivotyötä ja ajelua se vaatii, kun jo suljettuja paikkoja tai unohtuneita ihmisiä pitää tavoittaa.

Toisaalla uusfasismi ja rasismi tekee tuhojaan Göteborgin liike-elämän uudsasukkaiden keskuudessa. Mitään järkisyytä tuhotyöaaltoon nämä itsensä yli-ihmisiksi julistaneet eivät pysty kertomaan. Lopulta nämä kaksi erillisjuttua kirjaimellisesti törmäävät yhteen.

Suuresta kostotarinasta tietennii on kyse. Aivan Monte-Christon kreivin tapaan, tosin hieman enempi psyykisesti vinksahtaen.
Edwardsonin kirjoitustyyli on syvämaalaava. Kaupungin kauneus ja karuus tulee esiin runsain sanankääntein. Sääilmiöt ovat ruuan ja juoman ohella lähellä Widen sydäntä. Tandoorikanan tai kalakeiton ohjeet ylittävät jopa mestarikokki Paola Brunettin tai Anna Laineen väkerrykset. Liekö sarkasmia vai gastronomiaa, en tiiä.

Oman osansa saavat niin tökeröt jalkapallofanit kuin musiikkikin, jota ilman ei vissiin voi kirjoittaa kunnon poliisihahmoa. Kuunteliko Susikoski tai Palmu oopperoita? Ei, sikseivät maailmanmarkkinoilla pärjänneetkään.

Rohkenen lämpimästi suositella paluuta tekevää Winteriä vartoillessa.

Jätä kommentti.